Harri aloitti seuravalmentajanamme tänä syksynä Stephen Clarkin jäätyä pois. Seuravalmentajan palkkaus on mahdollistettu Leader JyväsRiihen maaseuturahaston tuella osana Team LKP:n Laadukas harrastajapolku -hanketta. Alla löydät esittelyn Harrista.
Harrin naama on monelle Laukaalaiselle tuttu varsinkin jalkapallokentillä, pelikokemusta Harrilta löytyy 24 vuoden verran ja valmennuskokemustakin on jo kertynyt 22 vuoden verran. Peliuransa hän aloitti 5-vuotiaana Suolahden Urhossa ja 16-vuotiaana hän siirtyi pelaamaan Äänekosken Huimaan. Sieltä tie johti 24-vuotiaana FC Laukaaseen, jossa Harri pelasi 29-vuotiaaksi asti ennen päätöstään lopettaa pelaaminen perheenlisäyksen myötä.
Peliuran päätyttyä ei Harri kovin pitkään ollut poissa jalkapallon parista, vaan hän lähti maalivahtivalmentajaksi laukaalaisen Kanavan Pallohaiden riveihin 2001-2004. Muutaman vuoden päästä hän aloitti Team LKP:ssä valmentajana P99/00-joukkueessa vuonna 2007 oman lapsen jalkapalloharrastuksen alettua. Siitä asti hän on toiminut LKP:ssä tavalla tai toisella, ja hän onkin ollut mukana useiden joukkueiden valmennuksessa vuosien aikana. Viimeisin Harrin suorittama valmentajakoulutus on UEFA B-lisenssi.
Harrin tehtäviin seuravalmentajana kuuluu valmennuksen lisäksi harjoitusten tutorointi, uusien joukkueiden startti ja toiminnan tukeminen alkuun, futiskoulujen valmennus, kausisuunnitelmien teko yhdessä joukkueiden valmentajien kanssa sekä valmentajien tukeminen esimerkiksi harjoitusten suunnittelussa.
Harrin ajatuksia seuravalmentajan roolista ja Team LKP:stä:
“Parasta tässä työssä on se, kun saa nähdä pelaajien onnistuvan ja nähdä heidän kehittyvän. Haastavinta taas on saada aika riittämään, siis se että saa jaettua työpanostaan tasaisesti kaikkiin tehtäviin ja joukkueiden tukemiseen. LKP:ssä parasta on kaikki aktiiviset toimijat, jotka tekevät hommia hyvällä sykkeellä. Yhteistyö toimii eri tekijöiden kanssa hyvin ja hommat hoituu.
Jatkon kannalta olisi hienoa, jos saisimme kehitettyä LKP:n toimintaa niin, että jokaisessa ikäryhmässä olisi sekä harrasteryhmä että kilpailullisempi ryhmä. Näin saataisiin kaikille oman tasoista ja omien tarpeiden mukaista toimintaa. Tämä toki vaatisi nykyistä enemmän harrastajia, ja onkin tärkeää, että saamme toimintaan mukaan lisää harrastajia ja tekijöitä!”
Uusille valmentajille Harri antaa vinkiksi seuraavan: “Usko omaan tekemiseen ja ole rohkea. Tekemällä oppii, eikä aiempaa kokemusta välttämättä tarvitse aloittaessa. Riittää, kun on intoa lähteä tekemään!”
08.10.2024 07.00 | Kartoituskysely 2017-2018 -syntyneille |
21.09.2024 07.49 | H&H-futiskoulut talvikausi 2024-25 |
04.09.2024 19.16 | Tue toimintaamme! |
14.08.2024 14.06 | Vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukeminen |
14.07.2024 16.55 | Team LKP valmennustoiminta ja TuntiPakki |
27.06.2024 21.13 | Laukaan Potkutekniikkaleiri 26.-27.6.2024 |