Laukaa P10yj:lle Lahti Soccer turnausvoitto!
Julkaistu: 04.07.2022 09.46

Laukaa P10yj:lle Lahti Soccer turnausvoitto!

Laukaa P10yj osallistui 1.-3.7.2022 Lahdessa järjestettyyn Lahti Soccer-turnaukseen. Kotiin tuotiin oman sarjan voitto ja Poika!

Turnauksen pelit pelattiin Lahden Mukkulan tekonurmella ja kuplahallissa hyvin helteisessä kelissä. Alkulohkon pelejä pelattiin perjantain ja lauantain aikana neljä joista tuloksena neljä voittoa maalisuhteella 19-2. Tämä kertoo että joukkueen maalivainu oli kohdallaan mutta myös puolustus oli kivenkova, estäen vastustajien maalinteko aikeet.

Sunnuntaina välierässä vastaan asettui Hyvinkään Palloseura. Ensimmäiset 15min Hyvinkää pienoisesti hallitsi pelitapahtumia, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni sitä paremmin joukkueemme pojat pääsivät peliin mukaan. Ottelun päätyttyä tulostaululla loistikin selkeä voitto Laukaaseen 3-1 ja näin ollen viimeinen peli olisi turnauksen finaali.

Finaalin odottaminen (n.2,5h) selvästi jännitti poikia, mutta myös joukkueen taustahenkilöt olivat hiukan rauhattomia. Finaalissa vastaan asettuisi toisen alkulohkon voittaja Malmin Palloseura, joka oli myös edennyt tappioitta turnauksessa välierään.

Finaali oli alussa kummaltakin tarkkaa pelaamista, Malmin luodessa hiukan vaarallisempia paikkoja. Laukaa kuitenkin hiljalleen heräili ja onnistui maalinteossa, joka samalla vapautti pelifiilistä. Tuomarin viheltäessä ottelun päättyneeksi, tulostaululla komeili lukemat 4-0 Laukaalle! Näin POIKA lähti Laukaaseen!

Turnausvoitto oli samalla palkinto pojille siitä kovasta työstä ja hikoilusta mitä ovat tehneet koko talven ja alkukauden. Joukkueesta paistoi koko turnauksen ajan tietynlainen rauhallisuus ja turnausjoukkueeksi kasvaminen joka samalla ruokki mahtavan pelifiiksen kaikille pelikentällä. Jokainen antoi 100% panoksen itsestään joukkueen eteen.

Erillisen maininnan tarvitsee keskikentän työmyyrä Lenne, joka todennnäköisesti voitti turnauksen maalikuninkuuden 15 osumallaan. Maalit olivat lisäksi puhdasta "Urheiluruutu"-kamaa! Myös useat ratkaisevat keskialueen pallon riistot vastustajilta ja vastahyökkäyksen käynnistämiset olivat myrkkyä vastustajille.

Muita erikseen palkittuja pelaajia hyvästä suorituksesta ja oman tehtävänsä täyttämisestä olivat Eemil, Elias ja Antton. Eemin harmittava loukkaantuminen perjantaina vei joukkueelta merkittävän voimavaran ja esti hänen pelaamisen lauantain ja sunnuntain aikana.

Valmentaja-velho Raimon luoma pelitaktiikka toimi ja puolustuksen muuttaminen ensimmäisen pelin jälkeen kahdesta kolmeen pakkiin tasapainotti hienosti kokoonpanoa. Keskialueen tiivis puolustaminen ja aktiivinen karvaus olivat avainsanoja joukkueen menestykseen.

Joukkue haluaa samalla kiittää menestyksekkään turnausmatkamme tukijoita Lähitapiola, Vexve Oy sekä Laukaan Betoni!

Linkki turnaussivuille: https://lahtisoccer.torneopal.fi/taso/sarja.php?tu...

Joukkueen kokoonpano turnauksessa:

Arttu (mv)

Elias (puolustaja)

Lauri (puolustaja)

Aleksi (puolustaja)

Eemi (puolustaja)

Lenne (keskikenttä)

Antton (laituri)

Miika (laituri)

Eemil (laituri)

Aatos (hyökkääjä)

Viljo (hyökkääjä)