Nyt potkaistaan kesäkausi 2021 käyntiin!
Julkaistu: 27.04.2021 00.00

Nyt potkaistaan kesäkausi 2021 käyntiin!

Hei P11 joukkuelaiset!

Nyt potkaistaan kesäkausi 2021 käyntiin! Kesän harjoitusajat on vahvistettu. Joukkue harjoittelee tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Tämän lisäksi, edellisten vuosien tapaan, seura järjestää maanantaisin joukkueiden yhteistä taitotoimintaa. Harjoituksia ja pelitapahtumia on kalenterissa jo iso määrä. Suunnitelmia kuitenkin vielä muokkaillaan kauden aikana esimerkiksi harjoituspelien osalta.

Tänä kesänä joukkue siirtyy pelaamaan 8 vs 8 pelejä eli puolet isommalle kentälle. Eli luvassa on lisää juoksemista ja uuden opettelua koko joukkueelle. Pelaamme tänä kesänä kahta sarjaa P10 (lohko C1) -sarjaa ja P10 (lohko C2) -sarjaa. Ensimmäinen peli on 8.5.2021 Keuruulla.

Joukkue on ilmoittautunut kesäkuussa järjestettävään Lattiapinnoite-turnaukseen, joka pelataan Äänekoskella. Tavoitteena on tämän lisäksi osallistua 1-2 muuhun turnaukseen.

Toivotaan, että tänä kesänä pääsemme toteuttamaan toimintaa suunnitelmien mukaan. Toiminnan taustalla Team LKP:n joukkueet seuraavat korona-epidemiaan liittyvää tiedostusta ja noudattavat annettuja ohjeistuksia edellisen kauden tapaan.

Jalkapalloterveisin,

joukkueenjohto ja valmentajat